Esittely

tunteiden-kersteLuovien Siskojen toiminta on käynnistynyt ohjatusta Luovuuden tie- ryhmästä, jonka Rauha S. Pulliainen perusti yhteistyössä Ilona Suojaman kanssa 2003. Kaikki tekijät ovat halunneet innostaa toisiaan ja saada palautetta luovan lapsensa rohkaisemiseksi ja yhteisien taidekokemuksien jakamiseksi. Olemme kokoontuneet yhdessä maalaamaan yleensä vapaamuotoisesti ruokkien toinen toistemme kasvua ja tukien taiteellisia pyrkimyksiä ja itseilmaisua tai joskus ohjatusti esimerkiksi Suojaman Veda-taide ym luovuuteen liittyvillä kursseilla. Olemme luovuuden vapauttamisen ja intuitiivisuuden lisäämisen kautta löytäneet omat tapamme toimia ja ilmaista itseämme ja joskus olemme meditaation avulla kurkistaneet sisimpiimme ja eheyttäneet itseämme maalaamalla ulos sen, mitä ei voi sanoin ilmaista.

Lujan luottamuksen, hellän hyväksymisen ja iloisen kannustuksen ilmapiiri ryhmässä rohkaisee meitä kasvuun ja aitoon itseilmaisuun. Yhdessä olemme myös luoneet yhteisiä töitä, maalaamalla yhdessä yhtäaikaa samaa työtä tai kierrättäneet yhtä työtä vuoroin kullakin ryhmäläisellä. Se on oiva tapa luopua itsekkyydestä, avata sallivuuden rajat ja oppia luopumaan ja antamaan yhteisen tavoitteen hyväksi.

Useimmat Siskoista ovat taideseura KuumArt ry:n jäseniä ja sen puitteissa osallistuneet lukuisiin yhteisnäyttelyihin lähinnä uudellamaalla. Vuoden 2011 elokuussa kolme Siskoa osallistuivat Mielentaide ry:n jäseninä yhteisnäytelyyn, jossa esillä oli jokaiselta kymmenkunta työtä. Useammalla Siskolla on ollut myös omia näyttelyitä.

Näyttelyille ja tapahtumille matkan varrella yhteistä on, että on haluttu osallistujien myös tekevän itse ja innostuvan havainnoimaan omaa luovuuttaan.

Taiteilevat taitonaiset ovat pitäneet yhteisöllistä blogia vuodesta 2005. Luovat Siskot on ei-kaupallinen ystäväryhmä, joita yhdistää taiteen tekeminen. Emme ole sitoutuneet mihinkään aatteelliseen- tai uskonnolliseen suuntaukseen.

Näyttelyt ja tapahtumat

2015 Kohtaamisia kokonaisena, Haihatus, Joutsa

2012  Valon juhla ja arki, kiertue ja näyttelyt Iitin kirjasto + Karviatalo

2012  Pop Up näyttely 19.5. Myllypuro

2011  Elämän aineksia, Cafe Ballerina, Hyvinkää

2010  Tunteiden kerste, Galleria Alli, Kerava

2006 Taiteiden Yössä, Tuusula

2006 Sisaret luovuuden lähteellä, Galleria Alli, Kerava

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s